Pyhäinpäiväni töissä viettäen ansaitsin itselleni viikkovapaan seuraavaksi maanantaiksi. Koko päivä aikaa toteuttaa omia projekteja! Mieleen muistui yksi alkusyksystä "To Do"-listalle päässyt neuleprojekti. Langatkin olin ostanut jo lokakuun alkupuolella.
Facebookin Jämälankaideoita-ryhmässä kiersi tosiaan alkusyksystä kaksi kuvaa, joiden copyrightit ovat aivan totaalisesti hävöksissä, pahoitteluni siitä! Ei oikein käänny tuo venäjä, niin en tiedä mistä alkasin alkuperäistä lähdettä edes hakea.
Näiden kuvien innoittamana lähdin kuitenkin tarmokkaasti toteuttamaan kummipojalle joululahjaksi pipoa. Langaksi olin valinnut Novitan seiskaveikkoja. Punatulkkuja varten löytyi laatikosta jämäkeriä mustaa, punaista, ja harmaata. Jämälankakeristä lähdin toteuttamaan myös luonnovalkoista pohjaa ja tummanvihreitä havuja tulkuille. Alkuperäisen kuvan upeaa loistavaa vaaleansinistä (vai turkoosia mitä lie) ei valitettavasti 7veikka tarjoa, mutta ostin sitten ihan perus vaaleansinisen.
Työ lähti käyntiin mukavasti. Vähän kaipailin sopivanpituisia pyöröpuikkoja, mutta nyt oli tyytyminen nro 3,5 sukkapuikkoihin. Sain silmukat luotua ja joustimen jälkeen pipon koko vaikutti mielestäni ihan hyvältä. Silmukoita luotiin siis 100, kuten yllä olevasta ruutupiirroksesta voi laseka. Kaikki sujui hyvin, kunnes... ...punatulkut.
Näistä kuvista saattaa aistia pienen tuskanhien, joka kohosi otsalle punatulkkujen tullessa mukaan kuvioihin. Lankoja oli työssä mukana 5 eri väriä tässä vaiheessa. Alkoi jo meikäläiseltä loppua kapasiteetti kaikkien lankojen hallintaan. Nurinkurisesti ajateltuna päätin helpottaa lankojen hallintaa ja lisäsin peliin vielä 5 uutta langanpäätä! Totesin punatulkkuihin tulevan niin vähän mustaa lankaa, etten alkaisi kuljettamana langanjuoksuja nurjalla. Päätin katkoa jokaista kuutta punatulkkua kohden oman mustan langanpäänsä. Noh, tästä viimeistään syntyi solmu ja meinasin jo lannistua.
Jatkoin kuitenkin urheasti neulomista, kunnes punatulkut alkoivat hahmottua. Havahduin katsomaan valmista jälkeä ja totesin piposta tulevan melko ison. Pipon halkaisijaksi sain mitattua 24 senttiä ja laitoin kiireesti viestiä kummipojan äidille. "Mikä mahtaa olla pojan vyötärönympärys? Tästä piposta taitaa tulla villapaita!" Eipä auttanut, poika on huomaamattani päässyt kasvamaan jo niin, että auttamatta ympärysmitta oli muutamaa senttiä liian pieni villapaidaksi. Tässä vaiheessa päätin kokeilla pipoa omaan päähäni ja kas!
Ei tämä nyt ihan mahdoton olisi omaksi pipoksikaan. Vähän tuo punatulkkurivi ehkä kiristää, eli tuo lankasuma kuitekin osottautui mahdottomaksi hallita. Neuloin kaikesta huolimatta pipon vielä loppuun asti. Kaiken kaikkiaan kymmenisen tuntia meni itse neulomiseen. (Onneksi oli vapaapäivä!)
Nyt tämä myssy sitten odottelee jatkokäsittelyä. Melkoinen määrä langanpäitä jäi pääteltäväksi. Kavennusten loppuvaiheissa loppui myös "ammattitaito" kesken, enkä osannut venäjänkielisestä ruutupiirroksesta tulkata ihan viimeisiä kavennuksia. Tästä johtuen viimeiset silmukat jäivät vähän rumiksi. Pipoon kuuluisi alkuperäisen ohjeen mukaan tupsu, ehkä sen voisi tähän toteuttaa...? Korvaläpät ehkä kuitenkin nyt jätän tekemättä, vaikka olisihan ne aika hauskat toki! :)
Lankoja jäi vielä hyvä määrä jäljelle. Pohdinkin tässä, jaksaisiko sitä ottaa ja tehdä vielä pienemmässä koossa toisen samanmoisen. Vaatisi vähän laskeskelua ja mietin saisiko kuvion piirrettyä uusiksi niin, että siitä tulisi viisitulkkuinen. Toisaalta myös ajatus siitä villapaidasta jäi kiehtomaan, mutta se taitaa jäädä tulevaisuuden projektiksi. Kun nyt edes tämän pipon saisi päätellyksi!
