keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Virkattu patalappu -tutoriaali

Lankana työssä on Novitan 7veljestä ja virkkuukoukku nro 4.

Kierros 1: Luo 4 ketjusilmukkaa (kuvassa kuusi, mutta kannattaa luoda 4!)

Kierros 1: Yhdistä kjst lenkiksi piilosilmukalla (ps). Vedä lanka suoraan molempien silmukoiden läpi.

Tee yksi ketjusilmukka (kjs), joka aloittaa seuraavan kerroksen

Kierroksella 2 virkataan kiinteitä silmukoita (ks), kolmen edellisen kuvan mukaisesti. Silmukat tehdään aiemmin muodostuneen ketjusilmukkalenkin sisään.
 
Kierros 2: Tee ketjusilmukkalenkkiin yhteensä 8 kiinteää silmukkaa

Kierros 2 lopetetaan tekemällä piilosilmukka kierroksen aloittaneeseen ketjusilmukkaan. Näin lopetetaan jokainen kierros tästä eteenpäin.

Aloita kierros 3 virkkaamalla yksi kjs. Näin aloitetaan jokainen kierros tästä eteenpäin.

Tästä eteenpäin varsinaiset kierrokset virkataan pelkkillä kiinteillä siltavallamukoita. Silmukat virkataan edellisen kierroksen  molempien reunojen läpi. Tämän  kuvakolmikon ensimmäisen kuvan osoittamalla .
Kierroksella 3 jokaiseen edellisen kierroksen silmukkaan virkataan kaksi kiinteää silmukkaa. Näin saadaan lisättyä silmukoita työhön.
 
Kerros lopetetaan virkkaamalla ps kierroksen aloittaneeseen kjs:aan. Tämän jälkeen virkataan yksi kjs aloittamaan seuraava kierros.


Kierroksella 4: Yksi ks jokaiseen edellisen kierroksen ks:aan. Kierroksen lopuksi ps + 1 kjs.

Kierros 5: Joka toiseen edellisen kierroksen ks:aan virkataan kaksi ks:aa ja joka toiseen vain yksi ks. Aloita virkkaamalla kaksi ks:aa. (= Lisäys joka toiseen silmukkaan) Kierroksen lopetus ps + kjs.
 
Kierros 6: Virkataan ilman lisäyksiä (= jokaiseen edellisen kierroksen silmukkaan virkataan yksi ks).

Kierros 7: Joka toiseen silmukkaan virkataan lisäys. Aloita kierros lisäyksellä.

Kierros 8: Virkataan ilman lisäyksiä

Kierros 9. Kuten kierros 7 

Kierros 10. Ilman lisäyksiä

Kierros 11: Kuten kierros 7

Kierros 12: Ilman lisäyksiä

Kierros 13: Ilman lisäyksiä

Kierros 14. Virkkaa kierroksen kolmeen ensimmäiseen silmukkaan yksi ks, seuraavaan silmukkaan tehdään lisäys (=2 ks), seuraavat viisi silmukkaa ilman lisäystä, lisäys, 5 silmukkaa ilman lisäystä jne. Virkkaa kierros näin loppuun saakka, tehden joka kuudenteen silmukkaan lisäys.

Kierros 15, 16, ja 17: Ilman lisäyksiä

 Kierros 18. VÄRINVAIHTO!
Kierros 18: Kierroksen aloittava kjs virkataan uudella värillä.

Kierrosta jatketaan, kuten aiemminkin, virkkaamalla kiinteitä silmukoita. 
 
Kierros 18: Ilman lisäyksiä

Kierros 19: Ilman lisäyksiä. Kierroksen lopettavan ps:n jälkeen katkaise lanka.


Päättele työn nurjalla puolella olevat langanpäät pujottelemalla. Katkaise ylimääräiset langanpäät lopuksi. 

Tee toinen kappale kuten ensimmäinenkin, mutta älä katkaise nyt lankaa viimeisen piilosilmukan jälkeen.
 
Kierros 20: Asettele molemmat kappaleet päällekäin, nurjat puolet vastakkain. Jatka työtä virkkaamalla  yksi kjs.
 
Kierros 20: Yhdistä kappaleet virkkaamalla kiinteitä silmukoita molempien kappaleiden ulommaisten silmukoiden, molempien reunojen kautta. Ylin kuva tässä kolmen kuvan sarjassa!
 
Näkymä nurjalta puolelta. Ks kulkee molempien kappaleiden reunasilmukoiden läpi.

Jatka kierros näin loppuun saakka. Jos olet noudattanut ohjetta, pitäisi molempien kappaleiden ulkoreunassa olla sama silmukkamäär. Jos ei ole, joudut vähän keplottelemaan kappaleiden yhdistämisessä. (kuten itse jouduin, mutta onneksi se ei kuvassa näy!) Lopuksi sulje kierros piilosilmukalla.

Virkkaa 8 kjs

Kiinnitä kjs:t muutaman silmukan päähän ps:lla



Virkkaa väliin jääviin silmukoihin ps, jotta pääset takaisin kjs-lenkin alkuun

Virkkaa kjs-lenkkiin 16 ks:aa

Kiinnitä viimeinen ks patalapun reunasilmukohin ps:lla
 
Katkaise ja päättele lanka neulan avulla kappaleiden väliin

VALMIS!


Tämän kuvan vasemmassa yläreunassa näkyy, että kappaleiden ulkoreunoitta ei lopulta ollut sama silmukkamäärä. Harmaat kerrokset jäävät vähän makkaralle valmiissa työssä, sillä jouduin vähän keplottelemaan ylimääräisten silmukoiden yhdistämisessä. Tein siis niin, että jätin isomman kierroksen silmukoita väliin kappaleita yhdistäessä. Raidallisen puolen jokaisessa reunasilmukassa on ks, kun tällä harmaalla puolella vain joka toisessa tuolla ryttyyn jäävällä reunalla. Valmiissa työssä tämä näkyy lähinnä vain makkaroina. Muutaman käyttökerran jälkeen uskoisin tämän kauneusvirheen tasoittuvan.
 Tämä ohje on siis itse kehitetty, tutkimalla yhtä lahjaksi saamaamme virkattua patalappua. En ole mikään himovirkkaaja, joten pahoittelen, jos työhön on lipsahtanut jotain vääriä termejä. Apuna silmukoiden nimiä tarkastaessa käytin Novitan sivuilta löytyvää "Virkkauksen perussilmukat"-opasta.

Kommentteja ja palautetta otetaan ilolla vastaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti